Tapaus Raoul Wallenberg

Oheinen analyysi perustuu entisen KGB:n johtajan, Ivan Serovin pojantyttären arkistoista 8.8.2016 paljastuneisiin tietoihin. Hänen isänsä oli kuunnellut salaa KGB johtajien ja venäläisten politiikkojen keskusteluja Serovin datsalla, hieman Moskovasta luoteeseen. Serovin kuoltua hänen pojantyttärensä oli saanut haltuunsa isoisänsä päiväkirjoja, ne olivat olleet piiloitettuina Serovin datsan seinään, ja niistä löytyi seuraava kirjoitus: Minulla ei ole mitään epäilystä siitä, että Wallenberg surmattiin Stalinin käskystä 1947.

Raoul Wallenberg joka syntyi Lidingössä, Tukholman lähellä, kuului upporikkaaseen ruotsalaiseen Wallenbergien teollisuus- ja pankkiirisukuun ja joutui siten myös osallistumaan aktiivisesti suvun liiketoimintaan. Hän opiskeli

kylläkin alkujaan, vuodesta 1931 alkaen, arkkitehdiksi Michiganin Yliopistossa USA:ssa, mutta ei ehtinyt juuri milloinkaan harjoittaa varsinaista ammattiaan, vaan joutui sukuyhtiön töihin, ensimmäiseksi rakennustarvikkeita myyvään yhtiöön Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan. Hän oli erittäin kielitaitoinen, hallitsi ruotsin lisäksi englantia, mutta myös ranskaa sekä saksaa. Kummastakin oli erittäin paljon hyötyä hänen tulevina vuosinaan.

Kapkaupungin aika jäi verraten lyhyeksi ja vuonna 1935 Raoul Wallenberg siirrettiin Haifaan, silloiseen Iso-Britannian Palestiinan mandaattiin, jossa hän toimi virkailijana erään hollantilaisen pankin haarakonttorissa. Sekin pesti jäi vain vajaan parin vuoden mittaiseksi, ja vuoden 1936 lopulla Raoul Wallenberg palasi Ruotsiin ja siirtyi unkarinjuutalaisen Kalman Lauerin omistaman Trading-Company Export Import`in palvelukseen. Yrityksellä oli kauppasuhteita Raoulin sedän Jacob Wallenbergin omistamien yritysten kanssa.

Natsiaika oli kiristänyt otettaan myös Unkarissa, jossa paikalliset juutalaiset joutuivat lähes samanlaisten rajoitteiden kohteeksi kuin Saksassakin. Niinpä myös Kalman Lauerin oli lähes mahdotonta matkustella jatkuvasti Unkariin, joten tehtävä hoidella yrityksen asioita siirtyi kuin luonnostaan Raoul Wallenbergille. Hän oppi nopeasti Unkarin kielen, ja vuonna 1942 hänestä tuli myös yhtiön osakas sekä samalla Euroopan ja kansainvälisten asioiden hoitaja.

Vaikka natsien tappio alkoi olla jo vuonna 1944 selviö, jatkuivat Unkarin juutalaisvainot yhä kiihtyvällä tahdilla. Ne saivat huomattavasti enemmän julkista näkyvyyttä kuin se, mitä muissa Saksan miehittämissä maissa oli tapahtunut. Tuhoamisleirit olivat vielä tuolloin piilossa julkisuudelta, joskin sellaisten olemassa olosta kuiskailtiin vaivihkaa, mutta vakavasti niitä ei osattu vielä tuolloin ottaa. Eihän sivistynyt ihminen voi sellaiseen syyllistyä. Unkarin juutalaisten massakarkotukset kuolemanleireille olivat kuitenkin tosiasiaa, maan pääministeri Miklos Horthy, joka oli Hitlerin ideologian kannattaja, antoi SS:n toimia vapaasti Unkarissa etsimässä juutalaisia. USA:n presidentti Franklin Roosevelt sekä Englannin pm sir Winston Churchill yrittivät kaikin diplomaattisin keinoin saada Horthyn luopumaan karkotuksista, mutta turhaan.

Niinpä Rooseveltin toimesta alettiin etsiä jotain puolueettoman Ruotsin kansalaista, jonka voisi lähettää Unkariin pelastamaan juutalaisia natsien kynsistä. Tehtävään valittiin Raoul Wallenberg, tuolloin vuonna 1944 keväällä ja vain 32-vuotiaana hän sai Ruotsin diplomaattisen suojan ja aseman Budapestin suurlähetystön virkailijana. Hän oli ihanteellinen valinta tehtävään, jo pelkästään erittäin kielitaitoisena, mutta toisaalta myös sukunsa nimen ja

varallisuuden vuoksi. Wallenbergien terästeollisuus toimitti raaka-ainetta myös natsi-Saksalle, samoin heidän omistamansa SKF oli eräs natsiteollisuuden suurimmista kuulalaakereiden toimittajista, joten oltiin varmoja että Raoul saisi toimia hyvin vapaasti Unkarissa.

USA:n presidentin toimesta perustetun rahaston turvin Wallenberg osti Unkarista suuria kivitaloja ja muita rakennuksia jotka julistettiin saman tien diplomaattisen suojan alaisiksi. Niihin koottiin juutalaisia ympäri maata, ja ne toimivat suojakoteina kymmenille tuhansille juutalaisille. Raoul Wallenberg oli painattanut erityisiä suojapasseja Schutz-pass, jotka takasivat kantajansa olevan Ruotsin kansalainen ja odottavan pääsyä kotimaahansa. Vaikka suojapassi ei ollut virallinen asiakirja, se toimi, ja näin Raoul Wallenberg sai pelastettua noin 20.000 unkarinjuutalaista joutumasta kuolemanleireille. Heitä joutui sinne kaikkiaan noin 450.000, mutta osa, vaikka pienikin, pelastui varmalta kuolemalta.

Sota ei ollut vielä ehtinyt päättyä kun Stalinin joukot valtasivat Unkarin, ja jostain syystä pidättivät Raoul Wallenbergin, tämä tapahtui tammikuun 16.päivänä 1945. Venäläiset eivät kunnioittaneet tuolloinkaan diplomaattisia pelisääntöjä, vaan veivät Wallenbergin Moskovaan, Ljubjankaan, KGB:n pahamaineiseen vankilaan. Sen jälkeisistä tapahtumista ei ole herunut juurikaan luotettavaa tietoa, ja onkin hyvin luultavaa että Stalin antoi vangita Wallenbergin koska tällä oli ollut yhteyksiä Iver Olseniin, jota puolestaan vainoharhainen Stalin piti USA:n vakoojana. Sillä juuri Olsen oli ollut yhdysmiehenä toimittamassa amerikkalaisten lähettämiä varoja Unkarin

juutalaisten pelastamisoperaatiota varten.

Se riitti syyksi, ja näin kevein perustein mitätöitiin diplomaattinen koskemattomuus venäläisten toimesta. Omituista oli myös se, ettei Ruotsi nostanut asiasta suurempaa melua, eivät sen koommin Wallenbergitkään, eivät vielä tuolloin, mutta kylläkin myöhemmin mutta samalla myös liian myöhään. Vuosikymmeniä myöhemmin, ja eri lähteistä, niin venäläisistä, ruotsalaisista, saksalaisista, amerikkalaisista kuin suomalaisistakin, on saatu koostettua jonkinlainen selkeä kuva siitä miten asiat tuolloin Raoul Wallenbergin kohdalla etenivät.

Tuolloin Neuvostoliiton ulkoministerinä oli Vjatsheslav Molotov, hän piti Wallenbergin dynastiaa Hitlerin liittolaisena, jolta se kauppasuhteiden vuoksi tietysti näyttikin olleen. Raoul Wallenbergiä kuulusteltiin useita eri kertoja pitkiä toveja, häntä siirreltiin vankilasta toiseen ja koetettiin saada tunnustamaan jotakin jota Salin piti tärkeänä. Joidenkin hajanaisten lähteiden mukaan hänet olisi siirretty johonkin sadoista Uralin takaisista gulageista - vankileireistä, ja koetettu saada murtumaan, ilmeisesti kuitenkin turhaan.

Raoul Wallenberg ei ollut sen enempää USA:n vakooja kuin natsienkaan sellainen, joten häneltä ei voinut saada tunnustusta jostain mitä hän ei ollut tehnyt. Neuvostojohto oli vaikean ratkaisun edessä, vapaaksi miestä ei voinut päästää, eikä normaalikäytäntöä, eli julkista oikeudenkäyntiä teloituksineen voinut sitäkään järjestää. Stalinin ja Molotovin motiivit olivat alun perin, ja mitä todennäköisimmin olleet halu rangaista Wallenbergien dynastiaa, kostaa heille tai kiristää heitä Raoulin vangitsemisella.

Kun he siinä epäonnistuivat, niin Molotov käski surmata hänet myrkyttämällä ja polttaa ruumiin. Hänet merkittiin lopulta vain kadonneeksi. Ei elossa eikä kuollut. Virallisesti nyky-Venäjä ei myönnä eikä kiellä tapahtunutta, eli teoriassa Wallenberg voisi jopa olla edelleen elossa, vaikka se onkin käytännössä mahdotonta.

Vaikka asialle ei enää voikaan tehdä juuri mitään, julkaisimme tämän kirjoituksen Raoul Wallenbergin muistoa ja hänen epäitsekästä toimintaansa kunnioittaen. (Kirjoitus on lainaus Pekka Sartolan kirjasta Kuin Kotkan Siivin)




Siirry sivun alkuun